Dergast Lohikäärmeenmetsästäjä

Dergast seisoi palaneen kylän raunioilla, katsellen käsissään olevaa valtavaa sotavarasaa ja ympärillää olevaa tuhoa, rauniot savusivat vielä sieltä täältä kuului vaikerrusta ja valitusta mutta ketään muuta ei näkynyt, tai väärin. Ketään muuta kylää puolustavaa ei näkynyt mutta yksi valtava siivekäs lisko, lohikäärme seisoi linnan raunioiden päällä, sen suomut hohtivat synkän purppuralta auringon laskun hehkussa sen kääntäessään nuo älykkäät, pahansuopaiset liskonsilmänsä kohti Dergastia. Savu tuprusi sen turvasta ja siivet iskivät rytmiä sen lausuessa sihisevällä mutta kuitenkin matalalla ja ilkkuvalla äänellään

"Sinäkö pysäytät minut? Sinun sukusi on haudattu jo kauan aikaa sitten, ei teidän miehistänne ole ollut mihinkään, se on nähty jo moneen otteeseen! Ei teidän suvustanne ole lohikäärmeen metsästäjiä tullut vähään aikaan. Kenelläkään ei ole ollut kanttia tai kestävyyttä! Miten sinä, seppä, luulet olevasi poikkeus?" 

Dergast asteli täydessä hiljaisuuudessa kohti valtavaa lohikäärmettä katsellen tätä ihmettelemättä yhtään miten hän ymmärsi sen ikiaikaista lohikäärmepuhetta.  Kilvellä suojaten ja varasaa rauhallisesti heiluttaen Dergastin raskaasti panssaroitu vartalo tuntui olevan poltteessa mutta silti hänen saappaiden suojaamat jalkansa kuljettivat häntä kohti lohikäärmettä ja tuo outo polte nousi tuoden mukanaan outoa varmuutta, sekä polte että varmuus tuntuivat kumpuavan jostain syvältä hänen vastatessaan, myöskin virheettömällä muinaisella lohikäärmekielellä "Adbarin ja Tulikouran suvun nimissä minä Dergast Tulikoura tulen tuhoamaan sinut tai kaatumaan sitä yrittäessäni"

Mistä ihmeestä tuo tuli, hän mietti samalla kun koetti rauhoittaa itseään antaen mielensä palata saamaansa koulutukseen mutta niistä ei ollut apua, sillä soturin tai sepän saati sitten velhon koulutus ei ollut opettanut taistelemaan lohikäärmeitä vastaan, mutta silti hänen äänensä oli vakaa ja pelottavan varma hänen julistaessaan järkkymättömän kuuluvalla äänellään 

"Minä Adbarin linnoituksen Dergast Tulikoura,  DERGAST LOHIKÄÄRMEENMETSÄSTÄJÄ, olen perässäsi menet sinä minne tahansa, hyökkäät tai pakenet, minä olen perässäsi ja minä tunnen sinut ja tapasi. Minä tapan sinut ja kaltaisesi!" 

Lohikäärme ei odottanut enempää vaan se hönkäisi, ilma kuumeni ja poltti ympärillä samalla kun Dergast ryntäsi päin lohikäärmettä, hönkäisyn täysi voima oli kääntänyt suuntaansa kilvestä, kilvestä jossa loisti Adbarin linnoituksen vaakuna ja hän lisäsi vauhtiaan nostaen kirvestään valmiina iskuun samalla valmistautuen iskuun jonka odotti tulevan. Sieltähän se oli tulossa kuuman ilmavirran läpi, Dergast näki kuinka valtaisa etukäpälä terävine kynsineen lähestyi väreilevän ilman läpi jymähtäen siihen missä hän olisi ollut ellei ollisi iskua ollut huomannut tai vaistonnut. Sivaltaen nopeasti valtava lohikäärmekoristeinen kirves iski kohti käpälää ja tuntui uppoavan siihen kuin kuuma veitsi silavaan. Korvia särkevän ulvahduksen kera lohikäärme nousi siivilleen nopeiden siiveniskujen saattelemana, ennenkuin Dergast ennätti saada kirveensä taas iskuvalmiuteen. Valtaisten siipiensä nostattamana lohikäärme nosti korkeutta nopeaan tahtiin, tehden pari kierrosta ennenkuin lensi lounaaseen... Maassa Dergastin jalkojen juuressa oli irtileikattu lohikäärmeen kynsi ja valtaisa lohikäärmekoristeltu kirves. Dergat näki selkeän kuvan mielessään, kuvan missä hohtavaan täspanssariin pukeutunut hahmo istui valtaistuimellaan, pyörittäen äskeistä lohikäärmekoristeista kirvestä yhdellä kädellään , kypärän peittämänä pää kääntyi kohti Dergastia ja samanaikaisesti panssaroitu käsi osoitti myös kohti Dergastin rintaa ja kaikkialla tuntui kuuluvan jykevän majestettinen ja ylvään selkeä ääni  

"Velhon on havahduttava ja soturin herättävä ennenkuin itse lohikäärmemetsästäjä voi nousta taisteluun." 

Dergast avasi silmänsä ja tuijotti hetken aikaa mitään näkemättä ennenkuin havahtui, silmiään siristellen Dergast tajusi että siinä oli A'non Viex joka ravisteli häntä ylös "...Valmiina taisteluun"

"Mitä? Kyllä, kyllä Mistä ne tulee?"

Ravistellen hetken aikaa raajojaan Dergast oli jo pystyyn päästyään lähes unohtanut äskeisen unen rippeet ja hänen tarttuessaan aseisiinsa äskeinen uni oli jo  häipynyt täysin mielestä... Kuin sitä ei olisi ollutkaan tai koskaan tapahtunutkaan... Mutta se oli tapahtunut...  

 PS...
Ajatuksena on siis lähteä kehittämään Dergastia fighter/Eldritch Knightin rinnalla rangerina ja sieltä  favored enemy (dragons) ja kun tasoja saadaan lisää ja nousua tapahtuu niin colossus/giant slayer(?)..

Eli vedetään tässä vaiheessa takaisin tuo tehty muutos str+2 (18>20) ja tilalle tulee dex +2 eli 11>13 ja päästään kehittämään rangeria ajallaan...

Suon syvyys

Liana kiersi sammalmättäikön ympäri vielä kerran ja vilkaisi nukkuvia tovereitaan, ennen kuin uskalsi käydä kanootin pohjalle pitkälleen. Suomaisema oli karuudessaan kaunis, vaikka hän olikin tottunut metsäisempiin maisemiin. Kauneus oli jollain tavalla vanhaa, alkukantaista. Se oli veden, maan ja kasvien taistelussa ja yhteiselossa. Se oli usvan aiheuttamassa valon ja varjojen leikissä. Täällä eri elementit olivat tasapainossa, ainoastaan tuli puuttui, mutta kuka tietää mitä pinnan alla muhii.

Liana “nukahti”, tai oikeastaan vaipui meditatiiviseen horrokseen. Jokin oli kuitenkin erilaista. Hän tunsi sukeltavansa syvemmälle uneen, ja samalla tuntui, kuin hän uppoaisi syvemmälle suohon. Hetken aikaa hän tunsi melkein paniikkia, mutta sitten hän tunsi jonkin tarttuvan häneen ja ottavan lempeään syleilyyn. Syli oli kova, hieman kaarnainen, mutta silti lämmin ja rauhoittava. Liana avasi silmänsä ja katsoi ylöspäin. Puumainen hahmo, jolla oli kasvot katsoi häneen.

“Luonto tarvitsee esitaistelijaa, luonto tarvitsee sinut, Liana.”, puuhahmo sanoi isällisen lempeällä, mutta onton kumealla ja vaativalla äänellä. “Minä valitsen sinut.”, se jatkoi. Liana alkoi toipua järkytyksestään ja hiljalleen mieleen palasivat tarinat Tammi-isästä. “Tasapaino on järkkymässä, kuolema ja pahuus on voimistumassa, elämä ja hyvyys on heikkenemässä. Tasapaino on palautettava.”, Tammi-isä jatkoi, “Hänen ylösnousemuksensa on estettävä. Otatko sinä siunaukseni vastaan?”. “Otan.”, Liana kuiskasi hiljaa.

Liana lähti nousemaan ylöspäin ja heräsi siihen, kun hän nousi suon pintaan. Hän veti syvään henkeä ja katseli ympärilleen. Kaikki näytti erilaiselta, ja tarkemin katsottuaan hän olikin eri paikassa kuin missä hän kävi nukkumaan. Pienen matkan päässä näytti olevan menossa taistelu… sammalmätästä vastaan? Liana lähti uimaan kohti mätteikköä, mutta ei ehtinyt paikalle ennen kuin taistelu oli ohi. Hän nousi viereisen mättään päälle ruskeaa suovettä valuvana, ei sanonut mitään tai osoittanut mitään kiinnostusta kumppaneitaan kohtaan, vaan keräsi kaiken joutavan palavan ympäristöstään ja repustaan, ja sytytti tämän hieman mutisten ja napsauttaen sormiaan. Tämän jälkeen Liana riisui itsensä alasti ja laittoi vaatteet kuivumaan nuotion ympärille. Vain kaulaan jäi roikkumaan oksista, luista ja sammaleista kyhätty, nahkaremmin päässä roikkuva alkukantainen Silvanuksen symboli. Hän istui nuotion äärelle alastomana, ja jäi tuijottamaan tuleen mihinkään reagoimatta, kunnes aamuauringon ensisäteet herättivät hänet horroksestaan.

Dergast - Greenestin soturiseppä

Dergastin suku on peräisin Adbarin maanalaisesta linnoituskaupungista. Suku oli aikoinaan arvostettu sekä jäsentensä sotilaallisten taitojen mutta myös käsityötaitojen johdosta, mutta surkeiden sattumusten suma vei suvun kunnian ja se pakotti jäljelle jääneet jäsenet keräämään itsetuntonsa viimeiset rippeet ja lähtemään etsimään elämää muualta miekkarannikolta.

Suku auttoi aikoinaan rakentamaan ns. lohikäärmepiikit Adbarin linnoituksen maanpäällisiin torneihin, mutta juuri lohikäärmeet olivat heidän kunniansa turmio. Kävi nimittäin niin että kolme suvun merkittävää edustajaa epäonnistui juuri lohikäärmeisiin liittyvissä kohtaamisissa. Mitä todella tapahtui on mahdotonta tietää, mutta tarinat kertovat pelosta ja kyvyttömyydestä taistella noita kauheita hirviöitä vastaan.

Dergastin mukana on pala kangasta. Toinen osa kyseistä sotalippua sanotaan sijaitsevan Adbarin linnoituskaupungin Taisteluiden salissa. Sitä säilytetään päättyneiden sukujen huoneessa.

Vanhan ennustuksen mukaan suvun nuorin vesa tulee nostamaan suvun uudestaan siihen maineeseen joka sille kuuluu. Pyyhkimään pois häpeän niin merkittävällä tavalla että sitä ei ole koskaan ollutkaan. Tästä syystä pala kangasta annettiin juuri hänelle.

Mutta nuorimmaisen oma taivalkaan ei ole ollut helppo, ei alkuunkaan. Hänen liityttyään  armeijaan tarkoituksenaan palvella kunniakkaasti, alkuun rivimiehenä mutta myöhemmin myös taisteluseppänä, jolloin hänelle kehittyi ylimielinen ote asioihin, oppiessaan sepänkoulutuksen yhteydessä myös mystisiä taikuuden saloja kuten kuinka kosmoksen voimia saattoi valjastaa omaan käyttöönsä...

Tämä johti Dergastin isoimpaan epäonnistumiseen, erään isomman taistelun tuoksinnassa Dergastin tarkoituksena oli heittää nukkumattiloitsu ja pysäyttää vihollisia mutta ylimielisesti ja huolimattomasti tehtynä tuloksena oli omien joukkojen nukahtamaninen. Kyseisestä tapaturmasta saattoi onneksi syyttää vastustajien mukana ollutta shamaania mutta syyllisyys painoi liikaa nuorukaisen mieltä joten hän erosi ja asteli pettyneenä maailmalle etsimään itseään ja koettaen unohtaa mahdollisuutensa nostaa perheensä takaisin kukoistukseen ja kunniaan. Dergastin setä Gerd Tulikoura, joka oli myöskin sotilasrykmentin komentaja ei nuorukaisen päätöstä ymmärtänyt eikä nuorukainen koettanut edes selvittää syitään. Komentaja Gerdin mielestä nuorukaisen, Dergastin, tulisi pysyä palveluksessa, jotta hänellä olisi mahdollisuus nostaa perhe takaisin kunniaan ja loistoonsa mikä sille kuuluikin. Eikä kaksikko eronnut kovinkaan lämpimissä merkeissä, niinpä Dergastille kerrottiin varsin lyhyesti ja selväsanaisesti, ettei hänen tule näyttää naamaansa enää koskaan kotosalla. Ellei kyse ole perheen kunnian palauttamisesta takaisin...

Maailmalla ollessaan Dergast, tuo kääpiönuorukainen soturiseppä ja eldricht knight-oppilas unohti, tai ehkäpä tarkoituksella jätti kaiken kosmoksen valjastuksen ja magian keskittyen hyvinkin tarkasti ja pelkästään maallisiin asiohin kuten sepäntöihin ja kauppiastaitoihin unohtamatta kuitenkaan taistelutaitoja, näin ollen ase- ja panssarikauppiaskilta sai ahkeran jäsenen joka kierteli paikasta toiseen pyydettäessä ja joka asettui lopulta Greenestiin seppämestarin oppiin ja tämän siirryttyä ajasta ikuisuuteen otti tämän seppämestarin pestin ja paikan. Seppämestarin pestin Dergast sai loppujen lopuksi ansioidensa ja ystävänsä A'non Viex in ansiosta. Ihmismies A'non Viex, eldricht knight, lords alliancen jäsen. Tässä asemassa ennättänyt muutaman vuoden olla kunnes hyökkäys Greenestiin tuli ja kohtalo päätti toisin, kosmoksen valjastaminen ja taistelutaidot olivat sittenkin tarpeeseen... Ennen hyökkäystä Dergast on nähnyt unia, painajaisia tuhosta ja hävityksestä ja lohikäärmeen hyökkäys Greenestiin avasi Dergastin silmät, hänellä olisi sittenkin mahdollisuus korjata omat virheet ja pelastaa suvun maine nostaen se takaisin kunniansa kukkuloille...

House Rule: Incremental Advance, adopted to D&D 5th edition from 13th Age

After a successful session, the DM can award the players an incremental advance. An incremental advance is always based on class specific advancement table for the next level in that class, with exception of Hit Points and race based advancements which are not listed in the table.

• Proficiency Bonus increment. 
• One feature listed in features column.
• Hit Points increment.
• Level based racial trait advancement such as Infernal Legacy granting ability to cast hellish rebuke at level 3. 
• Spell Slots increment.
• Spells Known increment.
• Cantrips Known increment.
• Rages increment (Barbarian).
• Rage Damage increment (Barbarian).
• Martial Arts increment (Monk).
• Ki Points increment (Monk).
• Unarmored Movement increment (Monk).
• Sneak Attack increment (Rogue). 
• Sorcery Points increment (Sorcerer).
• Slot Level increment (Warlock).
• Invocations Known increment (Warlock).
• Proficiencies Gained (Multiclassing).

A character gaining the first level in a new class via multiclassing is still restricted to the limitations listed above. For example, taking Spellcasting feature as incremental advance does not change Spells Known or grant the character more Spell Slots, these advances must be developed separately. 

Veren perintö

Napsuleuka viittoi ensimmäisessä kanootissa entistä luotaantyöntävämmän näköisen suoalueen suuntaan ja muodosti kädellään merkin jonka Damar ymmärsi välittömästi. Lohikäärme. Damar katseli alueen suuntaan silmiään siristellen yrittäen nähdä pimeyteen.

Voaraghamanthar, Napsuleuka oli sanonut sen nimeksi aiemmin. Kuolleiden suon valtias, suuri musta lohikäärme.

Läsnäolon tunne sai hänen aistinsa terävöitymään pimeydestä huolimatta. Hänen silmänsä erottivat koholla olevan hahmon, haltian tai puolihaltian hapon syövyttämän luurangon, joka oli kahlittu kuivuneeseen puuhun ilmeisesti kuoleman jälkeen. Mutta se mikä varjosti Damarin mieltä tuli selvästi kauempaa.

Hän pystyi aistimaan lohikäärmeen.

Samalla kun hän aisti lohikäärmeen ja tunsi sekä kunnioituksen ja pelon sitä kohtaan, hän tajusi yllättäen olevansa hiukan lähempänä sitä sekä henkisesti että fyysisesti. Hänen aistinsa olivat terävöityneet, lohikäärmeen veri kohisi hänen suonissaan hänessä entistä vahvempana.

[Damarin ominaisuuksiin lisätään tästä lähtien Darkvision 60’]

Kuolleiden yö

1487 DR, Riimuherrojen voitonjuhlien vuonna

13. marpenothia 

Terävien hampaiden metsässä

Liana havahtui palavan metsän rätinään ja kärventyvien ruumiiden hajuun.

Hän avasi silmänsä ja hätkähti, petomainen olento katseli häntä. Pahinta oli että sen harmaanvihertävät lähes demoniset piirteet olivat vääristynyt versio jostain hyvin tutusta ja rakkaasta. Sen pitkät mustat hiukset kehystivät kapeita ja naisellisia kasvoja tulenkajossa, korvat olivat pitkät kuin haltialla tai peikolla, mutta koko olemusta hallitsi mustat silmät joissa hohti sykkivä kelmeä valo.

”Sinun täytyy olla Liana”, peto kuiskasi hänelle.

”Rakkaan sisareni Ilanthealin lapsi”, peto jatkoi nostaen irtirevityn pään Lianan kasvojen eteen.

Liana räpytteli silmiään kauhuissaan katsoesaan äitinsä veriä kasvoja. Posket oli kynsitty palasiksi ja kaula näytti enemmän irtirepäistyltä kuin katkaistulta. Peto käänsi pään itseensä päin ja hymyili niin että sen terävät kulmahampaat välkkyivät tulen kajossa. Liana yritti liikkua, mutta hän ei tuntenut käsiään tai jalkojaan, se sai hänessä aikaan epätodellisen tunteen – oliko hänenkin kaulansa katkaistu?

Peto laski pään pois Lianan näkökentästä ja sanoi. ”Olen Sandesyl Morgia… kauan sitten kadonnut… tätisi.”

Liana tunsi veren sykkivän korvissaan ja hän huusi äänetöntä huutoa päänsä sisällä.

Sandesyl laski Ilanthalin pään pois Lianan näkökentästä. Seuraavaksi pedon kylmät teräväkyntiset kädet tarttuivat Lianan poskiin ja käänsivät hänen kasvonsa vasemmalle. Huuto nousi syvältä Lianan sisältä hänen nähdessään veljeinsä Tholanin ja Thuorinin alastomat ruumiit aseteltuna jonkinlaiselle laveteille. Hiukan kauempana muutama kylään hyökänneistä lohikäärmekultisteista lapio maata puuarkkuihin.

Sandesyl käänsi Lianan pään taas itseensä päin ja hymyili.

”Älä murhedi Liana, sillä heille olen antanut ikuisen elämän… kuolemassa.”

”Mutta sinulle, Liana, sinulle minä annan äitisi valinnan mukaan mahdollisuuden jäädä henkiin.”

Sandesyl Morgia oli hiljaa hetken.

”Lupasin sisarelleni että yksi hänen lapsistaan saa elää, enkä minä tule häntä koskaan tappamaan. En tiedä miksi hän valitsi juuri sinut”, peto sanoi hiljaa katsellen veljesten suuntaan.

Baldurs gate ja erään matkan alkua

Mies vilkaisi ympärilleen ennenkuin katosi kadun vilinästä pimeän kujan puolelle, nopeuttaen askeleitaan mies pyrki nopeasti toiselle poikkikadulle mutta pysähtyi kuin seinään, tumman hahmon ilmaantuessa varjon lailla synkemmistä varjoista. Huppu peitti ilmestyneen hahmon kasvot ja hänen kätensä olivat esillä, toisessa nyrkissä oli tummanpuhuva tikari kun taas toisessa pieni kolikkopussi. Hahmon nostaessa näitä kiirehtivän miehen nähtäville, tämä henkäisi syvään ja peruutti kompuroiden Sähähtäen lähes kuiskaten kauhun puristaessa kurkkua "Ei, Sinä et tiedä mihin olet sotkeutumassa!"

***

Tummaan asusteeseen pukeutunut hupun peittämä Enialis katseli korkealta katolta kuinka laskeutuvan auringon kajo valaisi ja värjäsi oranssillaan Baldurs Gaten kaupungin kattoja, hiplaten mietteliäästi vasemmassa korvassaan roikkuvaa hopeista kyynelkorua kuunnellessaan muutaman kadunvälin takaa kuuluvaa huutoa, joku oli löytänyt viillellyn miehen kujalta. "Talis, minä löydän sinut! Minä vannon sen ja jos en voi sinua pelastaa, kostan sinun kohtalosi ja tuhoan koko lohikäärmekultin etsien yksi kerrallaan kaikki osalliset jotka ovat olleet osallisena katoamiseesi." Oikeassa kädessään pitämän tikarin terästä putosi veritippa toisensa jälkeen katolle...